IS: [Nauhoitus alkaa keskeltä lausetta] vähän tähän semmosia, tietoja, ihan,.

AM: kuule, minä, minä haluaisin tuom panna, kun, se jäi nyt, kertomatta oiken hyvä kohta. se pitää sitten tähän nyt,.

MS: Pannaan mutta otetaan, otetaas, kum mulla on vasta että Anna-Mari Mehiläinen muttei oos syntymäaikaa.

AM: aa tuhat yhkesata kakskymt yks.

MS: No nii, ja ja,.

AM: kakskymt kaheksaas päivä toukokuuta.

IS: Sama syntymäpäivä meillä.

MS: [päällekkäin IS:lle] Ku sinulla, nii.

AM: noo no sitt on hywä, olemma yksiä, onne- kohtakoita.

MS: [päällekkäin] Kaksosia ootte. (- - -)

AM: o-kos, o-ko tei-kiin elämä näi- kirjava ollu?

IS: No ei vielä oo ihan nii kirjava olluk kyllä ov vähä vähemmän sitä.

AM: no, no, eihä kaikille anneta, samalla mitalla.

EH: et sie siperis e, et (- -) ni?

AM: nu ta. mie (- -) ke-, kertont vielä. mie teil kerron Siperi, ja kaik kerron ja kerro- kuim pal mum pit rukoila, ja kuim paljo, ja kuin, ju- rukous, tehoi, että rukous pani, Enkkovatem miehetki minun hyväkseni. nii. että minä nyt, vähän, unhoitin sen välin, joks te panitte käymän?

IS: Jo pantii.

AM: [jatkaa aiheesta joka jäi edellisellä kasetilla kesken] minä kun olin sitten siinä Alla Va-, anna Vasiiljevnalla, ja sanon että minä, en pitä mitäm pelkää minä kävin sitten siellä, prokuratooriossa kaipamassa ja, olin sitten sitä korttia tänne tuomassa. mutta se väli mulle jäi, sitten minä sanoin että voi hyvänen aika s- jos ne tekevät rikiströimisen, ja, ja rati-, tuo ratio piipittikiin ja, ja sanottin että seitsemäästoist päivä, huuhtikuuta, pererekis ratsi kartatsek, no se on jo se, korttien, rikiströiminen, ki-, kirjoittaminen, ja minä seisin, sitä pisteuunia vasten, ja se oli lämmitetty ja, häntä tuli katsoman, Lahten, papin, tytär. venä-, ortotoksisen, he kutsuvat baatjuska, pappeja. noo ja se papin tytär oli katsomassa, kun se oli Anna (Vasiilna on) venäläinen, ja, se kum piipitti se ratio minä kun seison olime juuri, puhelleet sen, Anna Vasiilna- kanssa ja se tuli se, tytär siihen. ja mä, minult otti jalatkim pois minä kaatuin nii- kum puolikuollena, minne se pääkin oli käynyt sitä minä em muista, he eivät (- -) kertaa käy pittä, puhhuu, mut, miun ois pitänt vaik sitä rokka syywä (- -) mie e- kestä miul tulloh huo-, paha,. ja, mä, mä kaatui- kuperkeikkaa siihe ja, mä Nevalta ai- kävvyn sitä vettä ottamassa ja, sitten, mä her-, vain, jo, toinnuin kum ma olin sohvalla, ja se, papin, tytär kaatoi minule vettä suuhun. ja kun mä aukasin sitten silmäni ni tämä oiken hyvin, Jumala lähettä aina niitä maallisia e-keleitä. tämä niin, hyvin, minulle, kertoi ja sanoi että kuule rakas ystävä mä paiskasin itkut. rakas ystävä kuule sano älä sä itke, rukoile Jumala jos olet sa-, jos Jumala on sallinut sinun jäätä elon ni sinä et kuole. sinä et ole ensimäine etkä viimeinen jota maailma viha. tämä oli niin hywä. ja sitten, mä tulin, prokurattooris ja kävin sitten tämän leipä-, -korttini antamassa ja sitte minum piti tulla tämän, tulevan anopi- kotin yöksi. (tiittekö) meille se luvetaan häpeäksi ja kipeäksi. a ku minun oma koti oli jo purettu, eehäm mä voinut missään olla yötä. ja kum mä, pitin jo pöytästä kiinni em mä uskonu että mä olin niin sairas. ja, katsokaa tuota kum me olimme niin silmällä pitettyjä, he otottivat ei menneet evakointimatkalle he, piiloutuivat kun, ajettiin sillo- kum minun äitini ajettin, he piiluutuivat ja otottivat toista, Simon veljeä Matti-veli oli vielä katoksissa siellä, k¡uopp¡ia kaivamassa no sotakuoppia, mitä siellä. ja, kun mä tulin tänne yöksi ni tuossa naapurissa eli, nainen, ja tuoll on nytkin, tuolla, metsässä seisoo, kivitalo, siennä o-, siellä oli se, sotilaitten, la-, miksi kuulu nyt pattareikka eika pattareikka se ol, sotilaitten, [EH sanoo taustalla jotain]. sotilaittem maja-, -talo, herrat asui s-, ei ne asunet se oli heitän nii- ku- konttoripaikka. ja, sen, se naine- kävi siellä kaipamassa että, tämä, Simon, äiti ja isä ei menneet, poikke ja, ja nyt tuli vielä mikä lien neiti heille yöksi. ja kun mä, sitten mull oli aina reppu selässä ja repussa, yhdet vaatteet, kun me oltiin niin, jo, yle-katsottuita että sai, jo se evakko-, -tie olisi auki jo avattu niin ne otti vaikka, niskavilloista kiij ja työnsi sinne, sinne, vasikkavaunuloihen. ja mä, yöllä oli-kiin, (hikoilut), niin hikoillu että läpimärkänä ne vaatteetki viskasin sillalle ja, pussistani vein sen s-, repustani sen, toiset vaatteet päälle ja, me, minä tulin tähä yöksi meill oli sen, sen, sikritaari- kans se tehty semmoin että ku mull ei ole sitä, sis-, proopuska, Leni-kraatin nin, (mulla), poliisi ottaa kii että sittem poliisilaitoksesta, soitamme hänelle ja hän sitte minut lunasta sieltä pois. ehkä se oli Jumalalta niin hyväksi nähty että mä tulin niin sairaaksi että mä en enä sinne päässyt. ja aamulla ko mä heräsin, mitati- kuume miull oli kolmkymmentyheksän ja kuus kuumetta. ja vähän ajam peräst ei siinä kulunu liekö se ol kaheksan aika ko jo tuli tästä, tästä tuli, niitä, sotilaam päällysmiehiä, minä en tietä mikä hään oli oliko hään, eeverstiluutnantti vai mikä hän oli minä [en] niistä ymmärrä mitän. ja, sanoo, sille, emänälle, tahi tuleval anopille ni että, minulle käyti- kaipamassa teitän naapuri kävi kaipamassa että te ette menneet pois evakkomatkalle ja teille tuli vielä neiti. se, äiti no sanom minä nyt äitiksi kum mä olen (jo) heitä minjänä. ne on jo kuolleita. ne, vanhemmat, Simon, isät sekä äitit. hän aukasi oven ja sanoi et tuossa häl loiko se tuli sairaaks eikä päässy nyt sinne, ensimäiselle, yksi vain alkoi käytä. se oli jo, ennen, ensimäistä vappua, siellä, li-, en muista niitä, iham päivämääriä no, kaksikymment, yli, yli, noin no kaksikymmen-, -ensimäinen tai mikämpuit semmonem päivä oli. koska mä, viikon olin siinä, anopi- kiusana sitten, tulevan anopi- kiusana. ja, nytten, se [sotilas] tuli tarkasti multa passin, ja Jumala pittä huolen omista lapsistan. kum minä olin jo pienuvesta asti kirkossa kävi ja kaikin ja, ja minä olen, jo, rukoillut nim paljon noitev viattomien, va-kiem puolesta minä en erottanut että yksi minun isä oli, minä var rukoilin sanoi että herra Jumala, rukoilen sinu rakkam poikasi kautta että, minullakin on viisi veljeä, eikä kukan tietä että isä on syyttömästi viety, va-keuten, että anna sem päivä- koitta, että valtio sanoo että ne ovat viattomasti va-kittuja, ja tuo päivä koitti. ko tuo päivä koitti, nyt valtio anta niille kaikille mitkä o- kolmkymt seitsemäntev vuon ja kahteksanten vuona ja, niinä vuosina se Stalini kun viattomaksti ne vei va-keuten, ja minä teille sanon puhtan totuuten näin, että minä rukoilin, ja en ole yhtessäkän sarnassani sanonu, et me-, mie seitsemäntoist vuotta rukoili- ko me sitten saimme äi-, isältä kuollupaperin, minä sitten heitir rukoilemasta. mie s·oatii- kuollupaperi saati hänelt että hän on, reoperitsiiravan, on, viattomasti va-kittu. nii, sittem mä heitin ja seitsemäntoist vuotta ja kyllä se tyyny oli monta kerta märkänä. mä ku olin, vanhin, lapsi ni, meill oli siihen aikaan semmonen, valtion työssä, sillom pannaan niin suuri verotus, että vietä- kaikki pois yhtestä, Simon, kotikylästä sieltä, (Vojekkovasta) se ol vanha Selstoi- kylä ni, ennä ei ollut mitäm mitä kirjoittaa ni, oli, millä mitattin maitoa, se, se, (mie tiiä) sitä sanotaan no, tuappi se tuoppi oli ja saha. neki kirutetti- kaikki pois ja valtio vei. a meillä ja äitille pantiin peäl kaksi tuhatta oli se, verotus ja, ja sitte minum piti, mä kävin työssä ja, ja, kaupu-kissa ja, sittem minum piti tuota, se, näyte että mä käyn työssä, sit ei pantu ennä toista, se- ku häm makso sitt ennä toista a muute se ois aina pantu ja pantu pantu ja siit ois tultu kirjottamma, mitä irti saatu. mitä irti saatu, no a meill oli, seitsemä lasta ei siell ol pallo, mitän, mitään niitä, vaatteitakkaam mistä olisi nii- ku liikoja, liikoja. ja, sitten, se, mä mä, näät se jo on, skaleros, se sotilas, sotilaam, herra kun tarkasti multa passin, se meni, sinne, oman konttorinsa ja toi mulle, lasipurkilisen, lääkkeitä. katsokaa, eikos Jumala pitänt huolta, omistansa, jos tuo naapuri, Jumala käyttä, vihollisetkin, omien lapsiensa hyväksi. jos se naapuri muijja ei olisi käynyt tahe vaimo ei olisi käynyt kaipamassa, eihän se olisi tiennyt mistä tulla katsomaan että mä olin siellä sairana. mutta Jumala pitä huolen, mä olen ne kaikki kokeilukoulussa jo käynyt ja niskani, niskassani pitäny, tietänt kaikki, vot. ja sielläki- katos, kum mä kaatuin, kuoliaaksi nii- kuin no sydän, tuli, semmoinen, meillä venäjäks sanotaan, oomorksertsa minä en tietä miten se suomeksi kuulu, ni, mä oli-ki ihan tajuttomana, jos ei ois ollut sitä papin tytärtä, se Anna Vasiiljevna oli niin heikko, että minä kävin heille ottamassa leipäkort-, leivän, ja, leivä- kaupasta, ja minull olivat, hänel, häne- kaupas-, häne- kaapistan avaimet hän tiesi että mä en ota, tuota murru, heitän omastansa mä ole- kolme päivä ihan syömättä. (kunis), multa otettin se, hän sanoi että pannaa sinu- korttisi meitä- korttiev vällin, kunn ei ollut vier rikiströity, kum menin ensi kerta leipä ottaman heitä, pojalle ja hänelle, heti paikalla veti-, vetivät pois, ja sitte veivät niin että että (Vasiiljevska ja) ostrovi, mä, koko päivän, kävelin enne- ku sen, jällen saim pois. (nen), täs on nyt, se. no, sitten, kului aika, minä olin tässä anoppilassa, kum mihi-kä [en] päässyt, sitten minull oli pakko mennä tänne souhhoosihe, ei ollut, se oli, tehnikumi, mutta sitten se muutettin souhoosipaikaks, ja sinne mäni myös se, appiukko, tuleva nii- ko sanotan, isä, ja se myös meni siihen työhö kaupu-kiis, ei käynet ne, kyhem, yhe- kerran se juna käi ja sitten, evakko oli aina, silmien etessä. sitten, se, he sanoivat että he lähtevät katsomaan sitä poikansa. se poika, oli, jossaa- kaupu-kihem muka, että siellä, joku oli sanonut tuttava, mikä lienö, ollut, isävainalle että häm lähte katsoman sitä poikansa. mä olin työssä, jo kävin souhoosin työssä istuttettin, istutetiin niitä, punajuuria kevät oli ja toukokuu ja, ja ma olin jaa sitten mä olin näet seitsemäm päivä, anopin, tiellä vastuksena eika mull olt leipäkorttia eikä mitän. niin hän, yhten, lasilisem päivässä antoi sitä, kaura-, -lientä semmosta, siell oli vielä i niitä kauranhiutuleita seassa ja kaikkia kauran kuoria, sen mä yhte-, päivässä sain ja viiko- kum mä lojuin siinä sä-kyssän ja, voip olla että ne lääkkeetki viel tekivät ni, mäkkim pöhötyn näin. mullakin ol posket paksuna ja, jalat paksuna ja, vatsa suurena ja, sitte häin tuskim mä mänin sinne konttorin mistä sain, luwan sitten sinne souhhoosi tulla työhön. sitte- kum mä tulin souhoosin työhön, ne samat, meitä- kyläm maahan, mait, maata istutettin niitä punajuuria (ja) sanottikin että kylväkä ihan nii- kuin, ihan sormiel lävite että enemmän että, jo niitä kun alka noussa ni saa syödä. no kun oli nälkä. ei ollut missään niitä tökkiäisiäkä meillä sanotam poltikkaiset. tökkiäisiäkän neki- kaikki jo ko nousi ni heti paikalla, otettim pois ja syötiin, sitten, meillä sanotan ivantsai, horsma vai mikä se on, kasvaa näin iso kukka ja, niitä juuria missä traktori kynti ni, sitte peräst mentiin ne ovat (sellaset) nii- ku- kierentäiset juuret, niitä juuria piti syödä, niitä kävtiin korjamassa niitä juurija, ja, no ne juuret piti pestä, ja sittem piti leikata kahtea. muutamassa juuressa löytyi pikkunem mato. ne piti kahtea kei-, nii- kuil leikata. sitten, yhtenä päivänä, aamuna, no iltasilla mä tulin tänne, mulle annettin, siel, panti mun, minut nii- kuin, no annettin joku, neljä vaiv viisi, niitä oli niitä venäläisiä kaupu-kist tulleita pitkät maalatut kynnet ollit sitten ne piirusti ja, ne pyllyllänsä syyhkäsi, niill ei ollu voima enä, että ne olisi kävelleet, riputelleet niitä, niitä, punajuuren siemenejä. a mä vaik olim pöhössäkiin ni minum piti sitten harava kanssa peittää. kum, minulle annettin heität nii- kun apulaisiksi. ja sitte- kum mä tuli- kotin, tähän, no sano- kotiksi, tähän, a- anopilan, iltasilla ja, kävin nukkuma minä enä sitten heille en syönyt minulle annettin siellä myös, se, nii- kuin, pantiin se sfinevoiks no minä en ymmärä sitä suomeks miks se kuulu, prikatiirin, a-, apulaiseksi. no se annetiin sitten se yksi lasilinen sitä, sama kaura-, -lientä. mä en tiel enä mitän, syöny ja, mä nukuin ja, aamsilla kum mä heräsin, tämä, anoppivaina oli paistanut, kaura-, he oli vaihtaneet kellon ja, kaura-, -jauhoista oli paistanut sitä Matti-, -poika varten, semmosia, p¡ullia. ja oli jättäny se, siell oli nii- ko huone, missä mä nukuin ja sitte oli sii- keittiös ja keittiöm pöytälle. eika pannu muuta kuin puhtan esiliinam pani päälle. vain. ja aamusilla minä kuuli- ko se isäukko (- -) ja, puhelit ja puheliit ja puheliit ja mutta mä nykuin en (- - -) mutta, sellasta se oli un-, unikin. sitten, isäukki meni siih[e] ensimäise junna ja läksi sitä poikansa katsoman mutta ei hään, em mie tietä löysiks hän sev vain ei löytänyt ja, sitäkän em muista. en muist ennä sitä. sitte- ku mä nousin ylös, ni anoppivaina sano, k¡aikelaisissa, k¡olinoissa minum piti olla, anoppivaina tule minul luoksen sano k¡uule, minä paiston eilem p¡uoli, ämpäriä, niitä, p¡ullia, ja yhtessä yössä ja pullo, katosi. kuule etko sä niitä ottanu ja syönyt? minä pani- kätet ristiin ja sannoin jot, en. en. em mull ole sitä, muotikaan minä sanoin em mä ole, sitä lajji ihmine että mä otan, omil lupinen. em mä tietänyt että sä paistoitkan. no ko ne oliva tässä pöydälä. minä sanoin että kuule, kuule, hywä ystävä, varmasti or rotat vienet, ei meil ole rottiakan, ei meil ole rottija. a oli vielä, hella ja hellan alla oli semmonen, missä pitetim p¡uita, ja siellä olikin jo rotar reikä. a mä sanoin jot en, en mä ottanu. ja, läksin itkusilmin työhön. ja ajatelka puoltoist kilometri mä mänin tässä minä sanon että Jumala o- kuuleva Jumala rukouksien. ja mäl oli kätet ristissä ja kyynelet virasi ja, ajatelka tuota häpeä mium pit olla jo, ennen aika täs talos, ja sit viel, varmasti se isäukko meni ja sil pojallensa jos näki ni sanoi että nyt se Simom morsian, söi ne sinum pullat. vaarmasti, on sanonu, ja mä, rukoilin koko tien ja sanoin (jot), herra, Jeessus, anna niitem pulliel löytyä vaikka maan raosta, sinähän tietät etten minä yhtäkäm pulla syönyt. en yhtäkän. ja sitten, iltasilla, sittem meitä vietiim peruna paneman, me olimma peruna istuttamassa, ja siellä oli myös juoksuhaudat, minä puhun iham puhtan totuuten, koska, nälkäisenä ovat, niitä, Jumalan, pyhiä leipiäkin syöneet nälkääsinä. sitte- ko me, istutimme perunaa nin, ne, venakotki- ko ne istutti ni sit ne, perunav viskasi sinne, juoksuhautan. minä katson (ethä) minäkän ole, teitä, pahempi että minäkiv viskaa- kun nälkä vaani. sitten, siellä oli hevosselässä vahti, mikä sittev vahti niitä maita ja kaikkia, ja minum piti olla sielläk, istu kököttä siellä, juoksuhautassa kunis se vahti meni pois. että minä sain sielt ne, niitä perunoi vähän sieltä hautasta ottaa, a nem, kaik on istutettu eihäm maasta kuka mutta sin, juoksuhautan viskasim, sittem minul oli pantu se takki näin taka·pperin ja vyö tässä kiij ja tähäm minä, niitä vähän sain, niitä perunoi vähän, kun oli nälkä ja, tässä asuin ja kaikki ja, sitten mä tulin jo niim myöhä kotin mä en voinut tulla tietäkä mä (- -) oiken arka muuta minä [en] ole varastanut (ko) sen varastin. [nauraa] ne perunat. ja yksit kello yksi tulin kotin ja, häin tuskin sain ne, herättäneen ne, ovet auki ja se, tuleva anoppi sano että mitä sä näi- kauvvan olit? minä sanoin että täss o näitem perunoiten tähten, nyt mie sanon et, pittä panna se, itupuol maaha a, toine puol sitte ruu·wwaksi keittä. keittää no, ei niitä ollu siinä, varmasti jos ko, pikkusen saufkum panna, en tietä oti-, oliko siinä ollu, kolmeka- kiloa. en tietä lie, liekö se-kä verra ollu. sitten, sitten hän sanoi että, isi tuli pois, kaupu-kista, yöllä ei käyny paljo puhuman, ja isi etsi, ja, isä etsi ja, löysi sillan alta ne, ne pullat. ja, sitten toi minulle näyttä ja sanoi että katos, jos ei olisi tuossa rotan hampaita ni, ikinä em mä uskosi jotta, että rotta osa niin hyvim peittä. se vei ja pullat laitto, läjjän ja mitä lie löytäny sielt heil oli matala sillanalus (- -) märkä paikka, ja mitä lie löytänyt rikkoja rikalla, prikkoilla peitti. prikoilla peitti. en minä hänelle sanonu että minä koko tier rukoilin ja itkin mutta ku- kävin, nukkumaan minä kiitin Jumalaa ja sanoi- kiitos isä taivan, herra Jeessus että sinä annoit niitel lä-, niiten, pulliel löytyä. hän näytti viel et, ja mi-ken se rotta vei hampaassan sen aina söi. ja pani sinne. vot semmosta on. sitten oli kaheksantoist päevä kesäkuuta meill oli jo tuolla, istutettu, no, pe-, niitä, kasvia vähän ja, kaheksaastoist päevä kesäkuuuta uutestan ajettii- kotonta pois. sitten ajettin uutestaa- kotonta pois ja sitten, oli se, että kolmekymmentä kaksi kiloa saa otta mukansa, no oli meillä otettu enemmän, minultakin yksi pakki, joutui niihin, tulevan apin ja anopi- kanssa sinne etempäin. ja aina niitä löyty hyviä ystäviä. sitte- kum meitä ajettin, meitä vietiil Laatokalle pantiin suurel laiva- kun jäät oli jo mennet, kaheksaastoist päevä, kesäkuuta nyt, minä unhoitin ta-, sem päivän se olikin, tässä viime kuussa. ja, sittem mitä tuotin, Omskin. ja minä sain, venäläisiltä meitä- kylästä kirjen, minun äitiltäni, että he ovat Omskissa, Omski oblast, souhhoosi, kakssata neljäkymmentä kaksi. kum me tultiin Omsko-, Omskiin, meität, siellä vasikkavaunuloista kaikki tuotin, Irtisa-joen rannalle, siellä oli se, no, ni- kuin, (- -) laituri, laituri ja, sinne laiturille, a minä, menin, minä olim puoli syömättä puolet ajat, ja, sittem minä kävin, kauppamassa, semmoset oli mulla miehe- ke-kät, otot-, kotonta sieltä otettu, ja kukan ei antanut raha. ja minum piti vaihta se voihen, voihi minum piti vaihta, ja mium piti anta se (anopille) minä [en] saanut voita syötä sillom minulle jo, minä tunsin että minulle jo, tule pahaa vatsalle. ja siten, se, isivaina, isivaina antoi, saappat, semmoset varret vain ne minä kävin sata seitsemä-kymment niillä sain, siellä torilla ja kauppasin. ja sitten siellä torilla, torilta minä kyselin et o-ko ketä, souhoosi kaksata nelkymt kaks täällä ihmisiä, perunoita olivat kauppamassa,. ja sanoivat että, kello kuusi panna tämä, tori kii tule kello kuusi tänne, sittem me sinut viemme sinne, souhoosi, kakssata nelkymt kaks. me oleme sieltä. sitte mä mänin heitäm mukansa tulin sinne souhhoosin, minun äitiäni enä ei ollu. minun äitillä kun oli paljo lapsia, maatyöhön ei jätetty, ei ollu työvoima, hänet, pantiin ja vietiin etemmäks. vietiin sinne kalalaitoksin. ja souhoosista pois, sittem minä olin, yhtellä, kelttolaisella, tämä kuulu Riäpyvän seurakunta, a Keltto on täst seitsemä- kilometri siellä (te) olette jo kirkolla käyneet vain ette?

MS: Ollaan.

AM: olette jo. ja, sitten, mä olin, La--, La-kinen,? daa, La-kisen Marilla yötä, ei he syönet itsekän eikä miullekam mitän antanet. ja aamusilla tytär läksi, kaheksatoist kilometri jalalla, siellä tehtassa hä- kävi työssä ja otti minut mukansa, että sieltä lähte sitten Omskiin nelkymt kilometri oli siihe, Omskil lähte, joku auto että vie minut kyytittä sinne Omskin. ja siellä autot oli mennet sitten hän neuvvoi mulle että nyt sä käy valtatielle ja kohottele käsiäsi, kuka sinut armollasi otta auton. sittem mä seison ja kohotteli- kohottelin ja sitten, oli, perunakuorma- kans ja, muistaaksee- kolme naista istui perunakuormam päällä ja, ja sitten se, no ajuri siinä ja, minä pyrin, Omskin. se sanoi että, no, kappuu sinne, nyt, kuormam päälle. ja niin olin hävelikkö et, semmonen nälk oli vaikk oisim (- -), niiltä vaimoloilt et antaka minulle vaikka, kaksi kolme peruna mutta, kun emme, oppinet kerjämän, emmekä varastamman ni emme osanet. sen minä tuliv varastamman, ne perunat, mut en muuta, ja nek-, niitäkä minä en saanu syötä ku ne, menivät, nii- ko minä olin työssä ni ne jo, keittivät ja menivät niin ja, no maaham panti- kuka lie, syöny kuka tuli, niistä päistä. ja, sitte- kum mä tulin, jo laivalaiturille, ja kum mä läksin ni meille sanotti laivalaituri siellä laivalaituril että kirjoittakaa, anomus, jos kuka etsi omiansa. minulla oli, semmonen tuttava, no oli, vielä, etäistä sukua, semmone- Katri-serkku tämä sanoi että, hus, kerkit sinä vielä näi appe ja anoppia, hoita ja, palvella, etsi oma äitisi. ni, hä- kun, antoi minulle älyä, päähä mä kirjoitin tietysti anomuksen ja, ja, läksin sitä äitiä etsimä sieltä Omskista, siitä, sovhoosista, ja ko tulim pois niin, laiva on jo vot vot lähtö, laiva, matka. mä menin, sanottin että siellä yläkerrassa kävivät niitä anomuksia tarkistamassa, ja minä mänen sinne sanottin minulle että seitsemäästoist, oli se hytti missä anomuksia tarkastettin. minä menin sinne siell ei olt yhtäkän ihmistä minä paiskasin itkut ja kätet ristissä vain ja, eihä ne ryssät tietä että me tälläir rukoilem, minä itkin sielä ylhäällä ja, rukoilin ja (- -) herra Jeessus että mihin minä nyt jou·wwun ja mihi minun äitini ov viety ja, kun (hänel) oli vielä viisi, lasta, mukana, pieniä ja kuutes oli sota, katos ko täll on suuri oikeus. äitil oli, maata puolustamassa poika ja äitil annettin, potkut ja Siperil laitettin. no ja samoten tämä minun anoppivaina myös, p¡oika oli sotassa ja sotajenvaliitiksi ja sotavammaiseksi jäi jä, ei täll ol oikeutta iki-, ikinä et (tiält) löyvvä, eikä Suome- kansa uso, jot tiäl on sellaset olosuhtet, ja, ja t-, se, venäläinen on, viekas. satoo [?] meil ol ennevanha i-kerläisiil, semmonen sanamparsi että pitä ryssää, veljenäsi mutta puukko hihassasi, että se pistää sua. no, ei sitä, no, ny sekin tuli [nauhalle], minä puhun suoran, miä kohta kuolen ja tehköt sitte vaikka mitä. no, ja, ja sitten, sitte- ku me matkustimme, jaa, siellä oli harmapukunem mies, siellä, laiva- kannella sielä toisessa kerrassa. tämä tuli minul luokseni, ja sanoi mitä sä itket neiti, mä sanoin että minulla on a-, oli annettu anomus, ja, anomuksen ei ole vastattu. ja, minä etsin oma äitiäni ja hänell ov viisi lasta keralla, ja yksin, hän vaan työmies, viistoist vuotta on se vanhin, lapsi. sillon tämä män siell ol, sellanen, piälikkö, mikä lie niitä, sielläkin oli kaikelaista varkautta. ne söi päivärahatkin, taskuunsa panivat. ja, sitten, se meni sinne, se oli kakstoistaas, se kajutta, tahe miks se hy-, hytti. se meni sinne ja sanoi sille et, mitä varten sinä et antanut täl tytöl, vastau[s]ta, missä hänen äitinsä on? se, ei pit- virkkanu mitä, mutta tämä, sattui semmonem mies että tämä pani, nyrkin, pöytään ja sanoi että, minä, kahteksi tunniksi seisotan tämän, laivan, ja sinun, o- kutsuttava Omski oblastin, E-kkövetee tänne ja, antako, antakot, vastauksen mi[hi] hänen äitinsä, vietiin minä hänelle kerroin että siell ei ole enä. hänet vietiin etemmäksi minä kävin sieltä katsomasta eika ole, ka-, souhoosi kaksatta nelkymt kaks häntä. ja, minulle sanoi, komensi minua että sinä menet alas, olet siellä, katso ovel luona, kun se tule ja kun se menee, ja kun se mene kul laiva lähte sitten tulet kysymä missä sinun äitisi on. kuka siinä teki, taivan ylhäinen isä pani tuom miehe-kin, että se mies näki minu- kyyneleleeni, ja Jumala kuuli minun rukoukseni. ja, puolitoist tuntia, se mies tuli e-kkoveteesnikki siil oli punanen tämä lakki ja täss oli ruohompäinen se, nii- kon on la-, se heitän se, pääla- lak-, no hattunsa vai miks sitä sanotan ja, ja sitten puolitoista tuntia se laiva seisoi, ja, sitte- kon häm meni pois, laiva, läksi, sittem minä kapusin jälleen sinne yläka-, -kertan, ja koputin sinne et (- -) tulla, siihe- kakstoistanten, hyttin ja, ne jällev vastakkaisen istuivat ja, se sanno mulle harmapukunen että, sinä käyt pois Samaarovo. ja, sitte- käyt Niisnoivarttovskin, laivan, ja sieltä etemmäksi siell on sinun äitisi, a se, mikä oli, ottanut meität nii- kuin, ostanut vaim miksi sano että, nii- kuin orjan töihe ostettu ni, se sanokiin että (älä) laske. ja tämä, mies, jälle nyrkin noinikkenä, pöytän ja sanoi että, minä pakotan! ja sitten minä sanin, tietää, se oli sieltä paikkakunnasta Larjakista minne, miss oli minun äitini, se oli, miliisim päällikön apulainen. vot. sen tähten se oli niin että se nyrkkiä pöytäl löi se oli, suurempi kuin se mikä vei niitä ihmisiä. nyt kun, minä, ajatte[le]n että, minä em muista nyt tuota Samaarovva Samarovvaa notta (ku ne ensimäistä kerta) sit meinasin et aa, venäläin sanno samavar samavar, kyllä tämän, kannun, sama- samavaarim muista että olko sinnepäi. sitte- kum me ajetan ajetan a se, vanha laiva se hel-, hiljaksee mäne ja, kaksi vuorokautta viel ja, a vielä oli ajettava ja sen, Samarova näkyi. minä kyselen ihmisiltä ja sanon jokos se Samavaari kohta näkyy ne nauraa ja sanoo et, se ei ole Samavaari se on Samaarovo. no minä sanon sama a vot tuolla näky, minä hyppäsin jällen niiten, piällysmiestel luo ja sanoin että, Samarova jo näkyy että, (annattekos) te minulle nyt ne, lupapaperit, jälle riitaatuisi. jällen ei taho, ei tahto laskii, a (mutta) se jällen nyrkki pöytä ja sanoki että, sinä maksat vielä hänelle, kahteksasta vuorokaudesta, neljäkytmmentä kaksi rupla, ja se maksoi. se maksoi sill oli pakko maksa, ja mull ei ollukar rahha ma olin ni-, minä teille kerron tämän jut- [nauhoitus päättyy].